Ranskalaisessa viikonlopussa Delpy rakentaa tarinan 70-luvun kuumasta kesästä. Hauskanpidon lomassa silmäiltiin silloin ihan oikeasti taivaalle, koska jenkkien Skylab-satelliitin huhuttiin putoavan Ranskaan. Romu loiskahti lopulta Australian tienoille mereen. Delpy väittää että elokuva ei ole elämäkerrallinen, että hän on keksinyt useita hahmoja, kuten isänsä esittämän… eh, omaperäisen Hubert–sedän. Delpy itse esittää omaa äitiään vastaavaa hahmoa. ”Edellinen sukupolvi oli paljon villimpi kuin meidän sukupolvemme”, Delpy sanoi Pariisissa.

Delpyn ja Elmosninon (Gainsbourg) esittämät perin pariisilaiset luovat sielut saapuvat Brittanyyn. Suku kokoontuu juhlimaan tädin syntymäpäiviä. Syödään ja juodaan, sitten syödään ja juodaan lisää. Valtavien aterioiden, puutarhassa hillumisen ja grillaamisen lomassa ehditään toki nudistirannalle ja diskoon tanssimaan hitaita Jeanne Moreaun ´Ni trop tot, ni trop tard´ -tahtiin. Delpy on holtiton, absurdi ja suorasukaisen räävitön. Dialogi säkenöi. Delpy on iso D.