Valasratsastaja

”Nyt me odotimme uuden sukupolven esikoista. Valasratsastajan jälkeläistä. Poikaa, josta tulisi päällikkö.” Valasratsastaja on Henkien kätkemän tapaan tarina rohkeasta tytöstä,…

Valasratsastaja

”Nyt me odotimme uuden sukupolven esikoista. Valasratsastajan jälkeläistä. Poikaa, josta tulisi päällikkö.” Valasratsastaja on Henkien kätkemän tapaan tarina rohkeasta tytöstä, vanhanaikaisten tapojen kahleista ja vastuksien keskellä hiljaa kasvavasta, kaiken voittavasta uskosta omiin kykyihin. Elokuva kertoo modernista maailmasta, aggressiivisesta taistelutahdosta sekä tunteiden mahtavasta alkuvoimasta. Valasratsastajan tarina sijoittuu Whangaraan, Uuden-Seelannin itärannikolle, jonka asukkaat maorit uskovat polveutuvansa Paikeasta eli valasratsastajasta. Muinaisen mytologian mukaan joillakin poikkeuksellisilla ihmisillä on kyky puhua valaiden kanssa. Valaiden hyvinvointi kertoo koko maailman hyvinvoinnista.

Kun Paikea syntyy, isoisä suuttuu. Tytölle ei olisi saanut antaa pojan nimeä varsinkin kun Paikea on pyhä sankari, esi-isistä tärkeimpiä. Isoisä ei voi mitään, sillä Paikea saa nimensä synnytyksessä menehtyvän äidin viimeisen toiveen mukaan. Isoisä opettaa kylän poikia maoritavoille. Paikeaa ei oteta mukaan miesten oppiin. Mutta kun valaat alkavat kärsiä, koko kylän on tehtävä yhteistyötä. Tyttö ottaa perintöönsä kuuluvan vastuun ja nousee ratkaisijan osaan.

Valasratsastajasta on tulossa vuoden tapaus ja kaikkien aikojen indiehitti. Se oli alkuvuodesta valtava hitti kotimaansa lisäksi Australiassa, oli tätä kirjoitettaessa 7. ensi-iltaviikollaan USA:n kokonaistilastojen 15. katsotuin leffa ja nousi heinäkuussa Englannin katsotuimmaksi indie-elokuvaksi. Valasratsastaja –romaani on ilmestynyt suomeksi syksyllä.

AGF PEOPLE’S CHOICE AWARD, TORONTO FILM FESTIVAL 2002
WORLD CINEMA AUDIENCE AWARD, SUNDANCE FILM FESTIVAL 2003
CANAL+ AUDIENCE AWARD, ROTTERDAM FILM FESTIVAL 2003
BEST DIRECTOR & AUDIENCE AWARD, SEATTLE FILM FESTIVAL 2003
AUDIENCE AWARD, SAN FRANCISCO FILM FESTIVAL 2003
AUDIENCE AWARD, MAUI FILM FESTIVAL 2003

ARVOSTELUT

It´s good and it´s good for you” – Screen Daily

“I hereby award my maximum five stars. What a magnificent film this is. A beautiful, uplifting, fabulous, once-in-a-generation production that instantly restored my faith in movie making. […] With this gripping saga, Niki Caro gets about as close to flawless cinema as anyone ever will. Mark my words. This is going to be the surprise hit of the year. Everything about it touches the soul. […] Keisha Castle-Hughes is a marvel. […] In ways that I cannot intellectually explain, the sheer exhilaration of witnessing this triumph of the human spirit made me feel that all was right in the world after all. Miss this at your peril.”
««««« Kevin O’Sullivan, Daily Mirror/ London

Whale Rider
Niki Caro
101 min
2003
englanti
suomi, ruotsi
Ikäraja ei vielä tiedossa Voi aihetuttaa ahdistusta
d

"Tuctr ali aeni sollicki muis sed nibh vl a sit amet nibh vulpate. Lorem tu ipsn gravida nibh vel velit."

- Time Magazine

d

"Duis sed nibh vl a sit amet nibh vulpate. Lorem tu ipsn gravida nibh vel velit auctr ali aeni sollicki."

- Wired Magazine

d

"Lorem Ipsn gravida nibh vel velit auctr ali aeni sle klic conse quat ipsutis sem nibh id elit. Duis selnbh."

- The Guardian