• Ensi-ilta
    13.7.18
  • Alkuperäinen nimi
    Whitney
  • Ohjaaja
    Kevin Macdonald
  • Kesto
    120
  • Valmistusvuosi
    2018
  • Kieli
    englanti
  • Tekstitys
    suomi/ruotsi
  • Ikäraja:
    K7

Whitney

Whitney Houston rikkoi enemmän musiikkialan ennätyksiä kuin kukaan muu naisartisti aiemmin. 200 miljoonaa myytyä albumia ja seitsemän peräkkäistä ykkössingleä USA:n listalla, ainoana artistina maailmassa. Hän esiintyi myös lukuisissa menestyselokuvissa, ennen kuin hänen loistavaa uraansa alkoi varjostaa arvaamaton käytös, skandaalit ja lopulta odottamaton kuolema 48-vuotiaana. Dokumenttielokuva WHITNEY syväluotaa Houstonin elämään ohi tavanomaisten tabloid-otsikoiden ja tarjoaa intiimin ja siloittelemattoman kuvan tähdestä ja hänen perheestään. Oscar-palkittu ohjaaja Kevin Macdonald käyttää ennennäkemätöntä arkistomateriaalia, ainutlaatuisia demonauhoituksia, harvinaisia esiintymisiä, äänitallenteita ja haastattelee tähden parhaiten tunteneita ihmisiä. Se on tarina ”äänestä”, joka innoitti miljoonia samalla kun kamppaili tehdäkseen rauhan oman menneisyytensä kanssa.

Suomen elokuvasäätiön ohjelmistotuki 2018.

  • Ensi-ilta
    13.7.18
  • Alkuperäinen nimi
    Whitney
  • Ohjaaja
    Kevin Macdonald
  • Kesto
    120
  • Valmistusvuosi
    2018
  • Kieli
    englanti
  • Tekstitys
    suomi/ruotsi
  • Ikäraja:
    K7
  • Arvostelut

    ”Paljastava dokumentti megatähden elämästä” * * * * IS Tarmo Poussu
    ”Houstonin perheen tragedia on pökerryttävä” Suomen Kuvalehti / Kalle Kinnunen
    ”Tähden tragedia … selittää viimein, mikä aiheutti Whitney Houstonin syöksykierteen” – ME NAISET
    ”Hätkähdyttäviä osuuksia” - 7

  • Traileri

  • Pressikuvat

Copyright © 2019 Cinema Mondo

Yhteystiedot

Cinema Mondo
Sofiankatu 4
00170 Helsinki Finland
Finland

Koesoitto

Koesoitto

Nina Hoss on esiintymiskuumeen jäädyttämä huippuviulisti Anna, joka on päätynyt soitonopettajaksi. Annan keskeiset luonteenpiirteet ovat tinkimätön lahjakkuus ja totaalinen päättämättömyys. Oma poika Jonas (Serafin Mishiev) jää varjoon, kun oikukas suosikkioppilas Alexander (Ilja Monti) imee kaiken huomion. Sympaattinen puoliso Philippe (Simon Abkarian) rakentelee soittimia samaan aikaan kun Anna päätyy suhteeseen sellistikollega Christianin kanssa. Tunteiden karuselli etenee… Lue lisää ››

My Rembrandt

My Rembrandt

Event-näytökset, vain englanninkieliset tekstit. Rembrandt, intiimien teosten mestari, on edelleen taidemaailman huipulla.  Häntä palvovat niin yksittäiset ihmiset kuin kokonaiset kansat. Aristokraatit, asiantuntijat ja myyjät vaalivat hänen teoksiaan ja keräilijät ja museot janoavat niitä kokoelmiinsa. Huima dokumentti MY REMBRANDT sukeltaa vanhojen mestareiden taidemaailmaan ja tutkii ihmisten hyvin erilaista suhdetta taiteeseen. Lue lisää ››

Akira

Akira

Nyt ensi kertaa tuliterä 4K-restaurointi! Neo-Tokio. Lähitulevaisuus. Maailma on lähes tuhoutunut suursodassa. Rikollisjengit, poliisiväkivalta, korruptio ja suurtyöttömyys tekevät dekadentistä megakaupungista levottoman. Nuoret motoristit Kaneda ja Tetsuo haluavat laittaa kaupungin järjestykseen. Vuonna 1988 valmistunut Akira on anime- ja cyberpunk-klassikko, joka hakee vertaistaan modernissa scifi-historiassa. Akira on nähty Suomessa valkokankaalla ainoastaan Rakkautta & Anarkiaa -juhlilla vuonna 1992.… Lue lisää ››

Hilma af Klint – ilmeisen tuolla puolen

Hilma af Klint – ilmeisen tuolla puolen

Abstrakti maalaustyyli, joka mullisti taidemaailman 1900-luvun alussa, luultiin pitkään Kandinskyn, Malevichin ja Mondrianin aloittamaksi. Nykyään tiedämme enemmän. Tyylin aloittikin ruotsalainen naistaiteilija. Jo vuonna 1906 Hilma af Klint maalasi suurenmoisia abstrakteja töitä, paljon aiemmin kuin venäläinen tai ranskalainen avantgarde. Monet tunnustettujen taiteilijoiden töistä muistuttavat af Klintin varhaisimpia töitä. Olisiko Kandinsky voinut nähdä af Klintin maalauksia ja… Lue lisää ››

Yhteystiedot

Cinema Mondo
Sofiankatu 4
00170 Helsinki Finland
Finland